Petteri Orpo käynnisti Kokoomuksen kuntavaalityön Kotkassa

22.10.2016



Työllisyys, rajaturvallisuus ja puolustushankinnat sekä opetusryhmien koko askarruttivat Kotkan kokoomuslaisia valtiovarainministeri ja Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vierailussa Kotkassa perjantaina.

Tiedote 22.10.

”Keskitymme tällä hetkellä kolmeen T:hen: työllisyyteen, talouteen ja turvallisuuteen. Työllisyyden kohentaminen on avainasemassa, jotta velkaantuminen saadaan taitettua. Orastavaa kasvua on havaittavissa esimerkiksi biotaloudessa ja meriteollisuudessa. Molemmat teollisuudenalat ovat tärkeitä myös Kotkalle”, Petteri  Orpo totesi.

”Meriteollisuuden uudet investoinnit luovat kymmeniä tuhansia työpaikkoja eri puolille maata ja vaikutuksia näkyy myös Kotkan alueella.”

Rakennemuutoksen jäljiltä Kotka on kokenut kovia, mutta katse on jo kohti tulevaa. Sivistyspuolueelle koulutusasiat ovat avain myös tulevaisuuden työpaikkojen luomisessa.

”Kotkassa sijaitseva tutkimuskeskus Merikotka on hyvä esimerkki siitä, miten kestävän merenkulun tutkimusta ja osaamista kehitetään jatkuvasti. Verkostossa on mukana kolme yliopistoa, ammattikorkeakoulu ja neljäkymmentä tutkijaa. Tämä on se tapa, millä osaamista tännekin rakennetaan.”

Ministerille luovutettiin myös esitys [liite] Kyminlinnan kehittämiseksi matkailu- ja virkistyskohteeksi. Esityksen on laatinut valtiovarainministeriö asettama työryhmä, johon osallistuivat mm. Kotkan kaupunki, Senaatti-kiinteistöt, Metsähallitus ja Museovirasto. Työryhmä esityksen mukaan Kyminlinna tulisi avata yleisölle pienin investoinnein jo 2017 kesästä alkaen. Alue varattaisiin ensisijaisesti virkistyksen, tapahtumien ja matkailun käyttöön. Valtion omistuksella turvattaisiin Kyminlinnan säilyminen pitkällä aikavälillä.

Tulevat kuntavaalit ovat hyvä välietappi Suomen uudistamisessa. SOTE-uudistuksen jälkeenkin kuntien merkitys ihmisten arjessa säilyy vahvana. Petteri Orpo toivoi, että moni aktivoituu kuntavaaleissa joko ehdokkaana tai taustajoukoissa. Työllisyyden, osaamisen ja yrittäjyyden edellytysten parantaminen edellyttää jatkuvaa ja pitkäjänteistä uudistumiskykyä.

”Kokoomus on muuttava voima. Uudistetaan Suomea niin, että kaikki, myös apua tai tukea tarvitsevat, ihmiset pidetään mukana.”

Osallistu kuntavaaliohjelmatyöhön osoitteessa www.kaikillehyvä.fi